Onkin jo kulunut jonkin aikaa siitä kun olen teille kirjoitellut, mutta tyttäreni kauniit blogikuvat teksteineen ovat ilahduttaneet useampana päivänä, viikottain.Työkiireet ovat vieneet aikaani sen verran, että lyhyt lomabreikki oli viime viikolla ylityövapaiden muodossa mahdollista. Vuoden pimeimmän ajakohdan kynnyksellä, ajatuksissani liikkuu lähes päivittäin kaipaus aurinkoon ja lämpimään. Niinpä alkuviikosta katsoin Forecan Euroopan sääennusteita. Aurinkoisinta ja lämpimintä näytti olevan Ranskan rivieralla, Nizzassa. Lento ja hotelli oli varattu muutamassa minuutissa ja seuraavana aamuna istuin jo koneessa kohti Etelä-Eurooppaa.

Muistatkos kesän kuviamme ja matkakuulumisiamme Milanosta ja Nizzasta?  Nyt, lokakuun lopun kaupunkikuva näytti hieman koomiselta, kun paikalliset kävelivät talvisaappaat ja lämpöiset takit päällä ja turistit nauttivat auringon lämmöstä (n. 22 astetta) T-paidoissa ja shortseissa. Rohkeimmat paistattelivat päivää rannalla bikineissä. Hotellivirkailijan mukaan näin lämmintä ja aurinkoitsa tähän aikaan vuodesta ei ole Nizzassa ollut moneen vuoteen. Voi miten rentouttavaa oli istuskella rantabulevardin tuoleilla, nauttia lämmittävistä auringonsäteistä ja katsella edessä aukeavaa merinäkymää!  Ajatusten täydellinen nollaus työstä, kiireetön olotila valon ja lämmön kera…tulivat tarpeeseen. Viiden päivän irtiotto kiireen keskeltä teki todella hyvää. Suosittelen lämpimäsi:) Oletkos kokeillut vastaavaa?

I have been very busy in my job so it’s nice to write here again! Guess what I did last week! I just backed the packs and enjoyed the sunny days in Nice. The extempore trip was so lovely! I warmly recommend to do that kind of little trips some times. Trips give energy to survive to darker winter time. ;)

Jokos olet arvannut missä maassa blokkaaja kuvailee? Voit tutkia tätä kuvaa…josko siitä saisi vinkkiä? Muuten, jos löhöily poolilla tai rannalla tuntuu pitkästyttävältä pidemmän päälle, tämä maa kyllä tarjoaa jokaiselle jotakin. Kulttuurista kiinnostuneille on kesäkuukausien aikana tarjolla mm. live-street esityksiä, konsertteja, festareita, taidenäyttelyjä ja urheilullisille lomailijoille markkinoidaan erilaisia urheilulajeja niin maall, merellä kuin ilmassakin toteutettuna. Minäpä tutkailen info-pisteestä saamiani mainos-ja opaslehtisiä jos niistä löytyisi jotain mielenkiintoista tälle päivälle :) Mukavaa päivän alkua:)

If you wonder what to do on your holiday…go to the information centre and you will get plenty of new ideas to spent your days :) Let’s see what these brochures offer on this day.  Have a nice day:)